Wiljo the piisamirotan poikanen (tämä mielleyhtymä tuli tänä aamuna mieleen, kun katselin penkan päällä viipottavaa junioria... Ois vissiin aika taas trimmata!) treenasi tänään eka kertaa omassa ryhmässä ja hyvin meni. :)

Vähän piti alussa katsella aidan takana odottavia treenikamuja, mutta sitten ne unohtui tyystin. 

Ensin tehtiin pelkkää rengasta namikipolle. Muutama huti ja sit muistui mieleen, että rinkulasta mennään läpi. Sitten tehtiin viiden esteen rata, jossa rengas oli viimeisenä. Vähän meinasi alkuun kaarrattaa kipon suunnalle, mutta ihan hyvin malttoi luopua palkasta. Pätkä sisälsi pari valssia ja takaaleikkauksen u-putkeen. Tänään oli hyvä imu esteille. :)

Toinen ratapätkä sisälsi neljä hyppyä, putken ja muurin. Alkuun tehtiin pelkkää muuria kipolle ja kuten renkaan kanssa, tämäkin pätkä loppui muuriin. Tässä pätkässä kokeilin pyöritystä ja niistoa. Vetäjätä sain ohjeeksi, että luota koiraan ja anna sen mennä ja tehdä. Meinaan mennä itse liian lähelle esteitä ja sitten olen myöhässä seuraavasta tilanteesta ja joudun kalastelemaan Wiljoa selän takaa oikeaan suuntaan... Vähän tuottaa vaikeuksia rytmityksen muuttaminen Wiljolle sopivaksi. Mutta mielestäni ohjasin tänään sitä kuin aikuista koiraa normaalilla äänellä! :D

Sitten huilattiin hetki ja tehtiin vielä keppejä ohjureiden avulla. Wiljo on kyllä mainio otus, kun se pohtii asioita. olen kerran tehnyt kahdella ohjurilla hihnalla auttaen, koska yksin treenatessa en uskalla jättää palkkaa valmiiksi odottamaan. No nyt laitettiin kolme ohjuria ja alkuun vein Wiljon muutaman kerran hihnan avulla kujaa pitkin palkalle. Ensin Wiljo yritti yli, mutta ymmärsi sen jälkeen, mistä on kyse. Sitten otettiin hihna irti ja melkein pystyin kuulemaan, kuinka aivot rupesi raksuttamaan. Ensin kokeili oikaista viimeisen ohjurin ali, kiertää koko ohjuriviritelmän ja sitten se törmäsi viimeiseen keppiin ja sen jälkeen se kipitti ohjureiden muodostamaa kujaa kuin vanha tekijä. Ensi kerralla aloitetaan tästä ja katsotaan päästäänkö nostamaan kriteeriä esim. liikesiedätyksellä ja lisäämällä neljäs ohjuri. Nyt lähetän Wiljon kepeille jäämällä itse seisomaan alkupäähän. Ajatuksena se, että kepeistä tulee itsenäiset.

On mulla vaan pätevä pieni piisamirotta! <3

 

Ilmoitin Kertun viikon päästä pidettäviin kisoihin. Tästä se alkaa: kisakausi 2015! Saas nähdä, pääsekö Wiljokin loppuvuodesta jo lähtöviivalle. :)